Tervetuloa!
Pakistanin Suomen Kunniapääkonsulaatti

Honorary Consulate General of Pakistan in Finland

Autamme mielellämme kaikissa Pakistaniin liittyvissä kysymyksissä, joten ota meihin rohkeasti yhteyttä kaupankäyntiä, matkustamista, kulttuuria tai muita Pakistania koskevissa asioissa.

Pakistanin presidentti Mamnoon Hussain nimitti nykyisen kunniapääkonsuli Wille Eerolan tehtävään 11.02.2016. Kunniapääkonsuli Wille Eerola on toiminut läheisesti Pakistanin liike-elämän, yliopistojen ja eri organisaatioiden kanssa jo lähes kaksi vuosikymmentä ja hän toimii myös vuonna 1985 perustetun Suomalais-Pakistanilaisen Kauppayhdistyksen, Finland Pakistan Business Councilin (FPBC) puheenjohtajana. Kunniapääkonsulin profiilin löydät Linkedin -palvelusta.

Mahdollisuuksien Pakistan
Kauppaa & Kehitystä

Pakistan on maailman kuudenneksi suurin valtio ja maassa asuu noin 200 miljoonaa asukasta. Monelle suomalaiselle Pakistan on kuitenkin varsin tuntematon ja mielikuvat perustuvat lähinnä viime vuosikymmenen terrorismin vastaisen sodan aikaiseen uutisointiin. Monella tapaa Pakistan ja maan kehitys onkin kärsinyt mielikuvista kohtuuttomasti ja vaikka maalla edelleen onkin niin sisäiseen turvallisuuteen kuin talouden kehittymiseen liittyviä haasteita, niin maan kansantalous kasvaa noin 5-6 prosentin vuosivauhtia ja maan kasvavan kuluttavan keskiluokan koko on jo yli kymmenen kertaa Suomen väkiluku, joten markkinoita kyllä riittää.

Suomalaisille yrityksille Pakistan tarjoaa merkittäviä mahdollisuuksia mm. cleantechin (energia, vesi), opetuksen, kaivosteollisuuden, terveydenhuollon ja maatalouden ja ruokatuotannon alueilla. Pakistanin markkinoista ja mahdollisuuksista löydät lisätietoja Suomalais-Pakistanilaisen Kauppayhdistyksen nettisivulta sekä Business Summitin uutisosiosta.

Pakistan on koko maailman mittakaavassakin monella sektorilla erittäin merkittävä toimija. Maassa on mm. maailman toiseksi suurimmat suolavarannot, kolmanneksi suurimmat kuparivarannot, viidenneksi suurimmat kultavarannot ja Pakistan on yksi maailman suurimpia puuvillan, maidon ja vehnän tuottajia. Pakistaniin kannattaakin tutustua niin vienti- kuin tuontimahdollisuuksienkin muodossa.

Mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon Sialkotin kaupunki, jossa valmistetaan joka vuosi puolet maailman kaikista jalkapalloista, yli 60 miljoonaa palloa vuodessa! Vuoden 2014 MM-kisoissa yksi monista Sialkotin jalkapallovalmistajista oli avainasemassa, kun se valmisti kiinalaisten valmistajien epäonnistuttua viralliset Brazuca-pallot.

Historiaa & nykyaikaa
Pakistan jakaantuu kolmeen maantieteelliseen alueeseen: pohjoisen ylänköön, Belutšistaniin tasankoon ja Indusjoen laaksoon, joka muodostuu Punjabin ja Sindhin alueista. Kiinasta alkava Indusjoki kulkee Pakistanin halki ja laskee Arabianmereen. Pakistanin jakautuu useaan provinsiin, jotka ovat Punjab, Sindh, Balochistan, Khyber Pakhtunkwa (KP) ja Gilgit-Baltistan.

Suomi ja Pakistan solmivat diplomaattiset suhteet jo 12.01.1951, joten mailla on jo varsin pitkät keskinäiset suhteet. Kovin moni suomalainen ei myöskään maantiedon tunneilta muista, että Pakistanissa sijaitsee viisi neljästätoista yli 8 km korkeista vuorenhuipuista, eli ns. kasitonnisista. Mukaan lukien kuuluisat K2 ja Nanga Parbat. Suomalaisittain vuoret ovat kuuluisia myös vuoristokiipeilijä Veikka Gustafssonin valloittamina.

Nykyinen Pakistan itsenäistyi 14.08.1947, mutta alueen historia on tunnettu jo tuhansia vuosia. Yksi maailman vanhimmista sivilisaatioista, Indus-kulttuuri vallitsi nykyisen Pakistanin alueella ainakin 5 000 vuotta sitten. Pakistaniin kuuluvalta Balukistanin alueelta on löytynyt jäänteitä maanviljelystä, kotieläimistä ja dreijalla tehdyistä ruukuista. Kahden oman aikansa suurkaupungin, Harappan ja Mohenjo-Daron jäänteissä on merkkejä kehittyneestä teknologista, kaupunkisuunnittelusta ja vesihuollosta. Pakistan itsenäistyi brittihallinnosta vuonna 1947, jolloin silloinen brittiläinen Intia jaettiin hindujen Intiaan ja muslimien Pakistaniin. Lue lisää Pakistanista.

Nykyisen vuonna 2013 aloittaneen hallituksen aikana maa on kehittynyt varsin suotuisasti ja erityisesti Pakistanin ja Kiinan CPEC, China Pakistan Economic Corridorin myötä maassa on toteutettu merkittäviä infrakohteita mm. Kiinasta Pakistanin eteläosassa sijaitsevaan Gwadarin satamaan rakennetun logistiikkayhteyden myötä. Pakistanissa on seuraavat parlamenttivaalit vuonna 2018.

Kunniapääkonsuli ja -konsulaatti on aktiivisesti monessa mukana. Seuraa meitä myös Facebookissa!

Mr. Shahid Khaqan Abbasi, Minister for Petroleum and Natural Resources was our Chief Guest at Business Summit in 2015.
Mr. Wille Eerola chaired the Nordic Pakistan Business Summit Helsinki Edition in January 2017 in Helsinki, Finland.
Mr. Wille Eerola joined H.E. Azam Khan Swati, Minister of Technology of Pakistan for the Official InaugurationCeremony of CIIT Comsat Univerity’s Library in Pakistan in 2011.
Mr. Wille Eerola interviewed by ARY News durig the launch event of 100th Mobile Monday Chapter in Islamabad, Pakistan in 2010.
Mr. Wille Eerola, Mr. Mohsen Tavakol, President of Ericsson in Pakistan and other key persons joined the Press Conference of Mobile Monday in Islamabad in 2010.
Mr. Shahid Khaqan Abbasi, Minister for Petroleum and Natural Resources was our Chief Guest at Business Summit in 2015.
Mr. Wille Eerola talking about business and investment opportunities at the Residence of Ambassador of Pakistan to Finland and Sweden, Stockholm in an event hosted by H.E. Tariq Zameer in 2016.
Mr. Wille Eerola and H.E. Shahid Kamal, Ambassador of Pakistan to Germany visited the CIIT Comsats University’s main campus in Islamabad in 2012..
Mr. Wille Eerola lead the Finnish delegation to participate the Nordic Pakistan Business Summit held in Islamabad in 2016.
Mr. Wille Eerola with other members of the Scandinavian delegation participating the Expo in Karachi in 2014, lead by Ms. Aisha Makhdum, Commercial Councelor ot Embassy of Pakistan in Sweden.
Mr. Shahid Khaqan Abbasi, Minister for Petroleum and Natural Resources was our Chief Guest at Business Summit in 2015.
HCG Wille Eerola hosting Eng. Khurram Dastgir Khan, Minister of Trade and Commerce of Pakistan to Nordic Pakistan Business Summit 2016 in Islamabad.
HCG Wille Eerola presents the shield of Finland Pakistan Business Summit 2014 to Mr. Miftah Ismail, Chairman of Board of Investment of Pakistan.
HCG Wille Eerola joined Shahid Khaqan Abbasi, later Prime Minister of Pakistan, Ambassador Rauli Suikkanen and Chairman Hassan Raza the stage of Finland Pakistan Business Summit in 2015.
Mr. Hassan Raza from Finland Pakistan Business Council, Prof. Ahsan Iqbal, Minister of Planning, H.E. Rauli Suikkanen Ambassador of Finland, HCG Wille Eerola and Dr. Sohail Naqvi from LUMS at the Official Reception of Finland Pakistan Business Summit 2014.
The first ever Finnish delegation at the Finland Pakistan Business Summit in Islamabad, February 2014.
Honorary Consul General of Pakistan received a shield of Sialkot Chamber of Commerce during their delegation visit in Finland.
Honorary Consul General visited the Lahore Chamber of Commerce and Industries in December 2016.
HCG Wille Eerola presents a shield of Nordic Pakistan Business Summit 2016 to Mr. Zibber Mohiuddin, CEO of Panasian Group, Pakistan.
HCG Wille Eerola visits the Islamabad Stock Exchange, nowadays part of Pakistan Stock Exchange.
Representatives of Lahore Chamber of Commerce and Honorary Consul General joined for a meeting in Lahore in December 2016.
Honorary Consul General presents the shield of NPBS 2017 to Mr. Ashley Gold, CEO of Ericsson in Pakistan.
HCG Wille Eerola chaired the 3rd “Pakistan – Challenges and Opportunities” -seminar in Helsinki, Finland in March 2016.
Sialkot Chamber of Commerce visited Finland to meet buyer of medical and surgery equipments. Meeting was hosted by the Honorary Consul General and representatives of Finnpartnership.
Mr. Shahid Mahmud, CEO of Interactive Group Pakistan and Mr. Wille Eerola shared the stage of Finland Pakistan Business Summit 2014.
HCG Wille Eerola joined the stage of *ship startup festival held in Kotka, Finland in July 2016.
Hon. Consul General receives a genuine Pakistani carpet from Dr. Hasan Sohaib Murad, Rector of University of Management and Technology, Pakistan.
Konsulaatin historia
Pakistanilla on ollut Suomessa kunniakonsuli vuodesta 1950. Nykyinen kunniapääkonsuli Wille Eerola on järjestyksessään viides kunniakonsuli ja toinen kunniapääkonsuli.

2016 –
Wille Eerola, Kunniapääkonsuli

1982 – 2014
Heikki Timonen, Kunniakonsuli 1982-1989, Kunniapääkonsuli 1990-2014

1969 – 1979
Aarne Roiha, Kunniakonsuli

1962 – 1967
Cyril Henrik William Reincke, Kunniakonsuli

1950 – 1960
Karl Ragnar Öller, Kunniakonsuli

Tarvitsetko apua?
Olemme käytettävissäsi kaikissa Pakistaniin liittyvissä kysymyksissä.

Liiketoiminta- ja vientimahdollisuuksissa koskevissa aioissa käytettävissäsi on myös  Suomalais-Pakistanilainen Kauppayhdistys (FPBC). joka järjestää säännöllisin väliajoin Pakistania koskevia tapahtumia Suomessa ja Pakistanissa.

Kunniapääkonsulaatti on voimakkaasti mukana myös kauppayhdistyksen tuottamassa Business Summit –B2B tapahtuman järjestelyissä, joka on vienyt Pakistaniin jo yli 60 suomalaista yritystä.

Pakistanin Suomen suurlähetystö sijaitsee Tukholmassa ja lisätietoja suurlähetystön toiminnasta löydät täältä. Suomessa asuu noin kaksituhatta pakistanilaista ja Suomessa toimii myös aktiivinen Finnish Pakistani Friendship Organisation, FPFO.

Viisumiasiat, Passit
Kaikki viisumit suomalaisille myöntää Pakistanin Tukholman suurlähetystö. Avustamme kuitenkin tarvittaessa viisumien hakemisessa sekä dokumenttien toimituksissa.

Viisumihakemukset ohjeineen löydät täältä. Passi ja viisumihakemukset liitteineen pitää toimittaa Tukholman suurlähetystöön.

Hoidamme tarvittaessa viisumien lähettämisen ja palauttamisen, näissä tapauksissa laskutamme erikseen lähetys- ja postikustannukset (kuriiri). Varsinaiset visumimaksut voi maksaa luottokortilla (Visa, Mastercard) Pakistanin suurlähetystössä Tukholmassa tai meidän kauttamme toimitusten yhteydessä.

Ole meihin tarvittaessa yhteydessä, mikäli tarvitset apua viisumihakemusasioissa.

Passiasiat, dokumenttien legalisointi, dokumentit

Huomioithan, että kaikki pakistanilaispasseja koskevat asiat hoitaa Pakistanin Suurlähetystö Tukholmassa. Lue ohjeet täältä.

Pakistanilaisten dokumenttien legalisointi Suomea varten, lue tiedote täältä.

HUOM! Kaikkien virallisten dokumenttien vahvistamiset hoitaa suurlähetystö Tukholmassa, lue lisää.

Pakistanin suurlähetystö

Karlavägen 65, 1. kerros
114 49  Stockholm
Puhelin:  +46-8-20 33 00

Suurlähetystön nettisivut.

Yhteystiedot
Pakistanin Kunniapääkonsulaatti, Helsinki

Huom! Kaikki tapaamiset ainoastaan ennakkoon sovittuina ajankohtina, ole yhteydessä meihin tapaamisajan sopimiseksi.

Posti- ja kuriirilähetysten osalta pyydämme ottamaan meihin yhteyttä ennen lähettämistä.

Puhelin: (09) 2316 3590, ma-to klo. 14-15:00. Ole hyvä ja jätä soittopyyntö, mikäli olemme varattuja. Muina aikoina Kunniapääkonsuli Wille Eerola suoraan, puhelin (040) 5316 720.

Telefax 020 700 1355.

Sähköposti: consul(at)honoraryconsulatepakistan.fi

Kunniapääkonsulaatti sosiaalisessa mediassa:

BUSINESS SUMMITS

  

Kunniapääkonsulaatti on ollut mukana järjestämässä useita Business Summit -tilaisuuksia Pakistanissa ja Suomessa; kaksi kertaa Finland-Pakistan Business Summit, kaksi kertaa pohjoismaisena ja tulossa on sekä pienempiä tapahtumia että ensimmäinen Europe Pakistan Business Summit. Tapahtumien idea on yksinkertainen: haluamme tuoda yritykset yhteen tutustumaan toisiinsa ja tekemään kauppaa!

Yhdessä jo vuonna 1985 perustetun Suomalais-Pakistanilaisen Kauppayhdistyksen (Finland Pakistan Business Council) kanssa tilaisuuksia on järjestetty vuodesta 2014 ja niihin on osallistunut lähes 100 suomalaista yritystä ja yhteensä yli viisisataa edustajaa yli kolmestasadasta yrityksestä.

Seuraava tapahtuma on vuoden 2019 alkupuolella – seuraa uutisia sekä sosiaalisen median kanaviamme aiheen tiimoilta!

KOULUTUS

Suomalaiselle koulutusviennille ja koulutusosaamiselle on Pakistanissa valtavat markkinat  ja olemme omalta osaltamme tukemassa Pakistanin ja Suomen välistä koulutusyhteistyötä niin opiskelijoiden kuin tutkimustyönkin osalta.

Kuvassa kunniapääkonsuli suomalaisen KOULU Education Groupin perustaja Antti Kaskinen: KOULU aloitti yhteistyön Pakistanissa vuonna 2017. Nordic Pakistan Business Summit Helsinki Edition -tapahtumassa allekirjoitettiin kaksi koulutusaiheista aiesopimusta, lue lisää.

KULTTUURI

Kunniapääkonsulaatti tukee myös kulttuurivaihtoa ja erilaisia kulttuuriprojekteja Suomen ja Pakistanin välillä. Seuraa uutissivua tapahtumien osalta. Kuvassa NPBS 2016 -tilaisuudessa esiintynyt Amanat Ali, yksi Pakistanin suosituimmista laulajista ja lauluntekijöistä.

Kulttuuri ja koulutus yhdistyivät hienolla tavalla elokuussa 2017, kun Pakistanin musiikkitähti ja hyväntekijä Shehzad Roy vieraili Suomessa vaimonsa Salma Alamin kanssa tapaamassa johtavien opetustoimijoiden johtoa. Kuvassa pariskunta Helsingin Yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan professorin Jari Lavosen kanssa. Lue lisää täältä.

Wille Eerola

Pakistanin Kunniapääkonsuli

“Pakistaniin kannattaa ehdottomasti tutustua niin kaupanteon kuin matkailun merkeissäkin, sillä pakistanilaista vieraanvaraisuutta parempaa et ole kohdannut missään. Tervetuloa Pakistaniin!